Lasten päiväleiri

Sunnuntaina 26.1.14 tallille saapui 13 innokasta alakoululaista viettämään leiripäivää. Aluksi tutustuimme toisiimme ja keksimme itsellemme kivat tallinimet. Kävimme tallin säännöt, sillä nehän ovat tärkeät tietää kun hevosten kotona ollaan. Puimme heijastinliivit, jotta ohikulkijatkin varmasti huomaavat meidät ulkona liikkuessamme.

Sitten pääsimmekin jo leikkimään ensimmäisen leikin: kaurankuljetusviestin! Se oli keskittymistä vaativaa puuhaa: täysi lusikallinen kauroja kulki tarkkaakin tarkemmin viestiketjun jäseneltä toiselle. Emmehän halunneet pudotella hevosten iltakauroja maahan! Toki myös talli siivottiin putipuhtaaksi ja hevosille laitettiin heinät ja vedet odottamaan. Kaikki osallistuivat tomerasti ja siistiä tuli!

Ansaitun välipalan jälkeen oli kaikkien odottama hetki: hevoset haettiin sisälle. Kaikki pääsivät harjaamaan ja kokeilemaan kavioiden puhdistusta. Hevosen jalka olikin yllättävän painava nostaa! Onneksi yhteispelillä se onnistui, kun toinen nosti ja toinen puhdisti liat kaviokoukulla.

Kaksi hevosista varustettiin suitsin ja lännensatuloin, joissa on ihan oikea nuppi ja hienot nahkaiset koristelut. Ohjaajat taluttivat hevoset kentälle, jossa kukin pääsi vuorollaan ratsastamaan tehtäväradan turvallisesti talutettuna - itse kuitenkin hevosta ohjaten. Hevonen tottelikin tosi pieniä merkkejä, joita sille annettiin omalla katseella tai kantapäillä hipaisemalla. Vuoroa odottaessa ratsastettiin ympyröitä ja voltteja keppihevosilla, kaikissa askellajeissa ja jopa esteiden yli. Lopuksi kepparit vietiin karsinaan, hoidettiin ja ruokittiinkin. Sillä välin kaikki olivatkin jo ehtineet ratsastaa oikeilla hevosilla.

Hevoset hoidettiin tallissa ja kiitettiin niitä, että saimme ratsastaa niiden selässä. Lopuksi leikimme vielä ravileikin ennen kuin hakemaan tulleet vanhemmat pyydettiin tutustumaan talliin ja hevosiin. Hymy taisi olla useimmalla suupielessä kotiin lähtiessä. Hevoset jäivät ulos tarhaan syömään päiväheiniään.

Pöllöt käy itse pöntöllä

Tullessani äidiksi reilu kolme vuotta sitten, en varmasti osannut aatellakkaan millaisia tunteita ja ajatuksia äitiys lopulta tuo mukanaan. Nyt kolmivuotiaan pojan kanssa meinaa äidin hymy hyytyä: vastaus kaikkiin äidin kysymyksiin, toiveisiin, ehdotuksiin on Ei, En, En muista, En halua, En tee, En mee, En osaa, En sitä ja En tätä.

Piti pitkän työviikon jälkeen ihan muistella, onko tässä lähiaikoina ollut jotain erityisen ihanaa juttua yhdessä lapsen kanssa. No onhan niitä!

Ennen joulua Maija vei meidät rekiajelulle, minut ja pojan. Maija ja Juho ovat vieneet pöllöille pönttöjä metsään. Otsalampun valossa, huimassa vaudissa, reessä istuen poikani kanssa koitimme hoksata, missä kohdassa pöntöt ovat. Yhden me näimmekin ja Maija kertoi, että toivoisi pöllöjen sinne tekevän kodin itselleen. Poikani alkoi pohtia, miten pöllöt käyvät itse pöntöllä. Ajatteles! Eipä itse tullut ajatelleeksikaan, että lapsi yhdistää pöllöjen pöntöt omaan pöntöllä, siis vessanpöntöllä, käymiseen. Tämän pohdinnan seurauksena ei mennyt kauaa ja poikamme on siitä lähtien käynyt itse, kuten pöllöt, pöntöllä!

Toisena päivänä menimme poikani kanssa tallille yhdessä. Kuulimme naapurilta, että heidän hevosensa on kovin kipeä ja eläinlääkäri on tulossa katsomaan potilasta. Tuon päivän jälkeen olemme joka päivä puhuneet naapurin hevosen sairaudesta, sen tervehtymisestä sekä tarkistaneet, joko hevonen on päässyt ulos. Lisäksi olemme pohtineet, mitä eläinlääkäri on voinut käynnillään tehdä hevoselle ja tuleeko eläinlääkäri uudelleen käymään. Ja kappas, pikku hiljaa äitikin hoksasi: poikahan sanoittaa omaa nuhaansa ja siitä paranemista hevosen sairauden kautta! Meillä nuha on rauhoittunut, mutta naapurin hevosen sairastumista seuraamme vieläkin.

Voimia ei ei-arkeen antaa myös pojan pyynnöt tulla pussailemaan sohvalle ja sanat: Äiti, arvaa kuinka paljon sua rakastankaan...

Tapaninpäivänä perheillä oli aikaa olla yhdessä

Tapaninpäivän rekijaelun lomassa pääsi nauttimaan kupposen nokipannukahvia. Kuva Aila Tervonen.

Tapaninpäivän rekiajelutuksen suosio yllätti todenteolla. Perheet olivat koonneet väkensä vauvasta vaariin mukaan hevostallille. Yli kahden tunnin ajan suomenhevosemme Siru ja Ralle vetivät pellolla rekeä vuorotellen.

Ristinkantajien tulevan vuoden teemana onkin perheiden yhteinen aika ja sen vahvistaminen erilaisten tapahtumien ja palveluiden kautta. Tästä Tapaninpäivästä onkin hyvä suunnata katse kohti uutta vuotta. Olemme vakuuttuneita, että perheille on tärkeää järjestää mahdollisuus lähteä kotiympäristöstä ja arjen rytmistä viettämään aikaa yhdessä myös muualle. Kun perheet tekevät yhdessä jotain, he huomaavat toisistaan vahvuuksia ja auttavat toinen toistaan. Tämä vahvistaa luottamusta ja kunnioitusta perheen kesken. Kuinka monen avioliitto vuoden jälkeenkin voi puolisostaan huomata uuden puolen tai uuden taidon kun lähtee kokeilemaan uutta lajia!

Olemme ajatelleet palveluitamme myös niin, että moni niistä sopii perheiden kanssa yhdessä tehtäväksi. Rekiajelu on tästä yksi mitä mahtavin esimerkki. Hevosen reen eteen valjastaminen yhdessä ja siitä palkinnoksi seuraa yhteinen ulkoilu luonnosta nauttien! Myös hiihtoratsastus voi olla uusi extremelaji, jossa eteenkin isommat lapset pääsevät nauttimaan vauhdinhurmasta. Mutta uskaltaako iskä nousta suksille?

Vaaran ympäri vaellukselle voidaan lähteä aikuiset ja lapset yhdessä. Mukana hevonen talutuksessa tuo retkeen uuden näkökulman. Jokainen saa vuorollaan taluttaa tai talutetaan hevosta yhdessä. Myös erilaiset toimintapäivät voi tilata erityisesti perheelle räätälöitynä. Miltä kuulostaisi yhteiset luontorastit lähimetsässä ja nuotiokahvit laavulla pienen kävelymatkan päässä?

Rauhallista joulua!

Kortin suunnittelu: Arya - graafinen suunnittelu

TAPANINPÄIVÄN REKIAJELUA JUHOLANKYLÄLLÄ!

TAPANINPÄIVÄN REKIAJELUA JUHOLANKYLÄLLÄ! 

26.12.2013 klo 12-14.00 

ajamme kirkkoreellä hevostallin ympäristössä. 

2€/kyytiläinen.

 

Pakkasraja – 15 astetta. Emme vakuuta osallistujia.

Tapahtuman tuotolla tuemme sosiaalisen tuen tarpeessa olevia lapsia, nuoria sekä aikuisia. 

Tallinosoite on:

Juholankyläntie 33, 88600 Sotkamo

Lisätietoja www.ristinkantajat.fi

P. 040 508 3270 tai 0414339441

 (ajo-ohjeet, tapahtuman toteutumisen varmistus jne)

Se on nyt muotia green care -mutta mitä se on?

Ristinkantajat ry:n toiminnan lähdettyä käyntiin, oivalsimme melko pian tekevämme green care -toimintaa. Pikku hiljaa myös Suomeen rantautunut toiminta alkoi nousta muutama vuosi sitten myös mediaan ja sitä kautta tulla tutummaksi kaikelle kansalle. Olemme omalta osaltamme pyrkineet tekemään käsitettä tutuksi täällä Sotkamossa. Ja edelleen sillä tiellä jatkamme. Mutta mitä se siis on? Kunhan ollaan metsässä tai eläimen kanssa, sekö riittää?

GREEN CARE -KÄSITTEITÄ

Green care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää toimintaan, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämälaatua. Se kattaa monia menetelmiä, joita käytetään tavoitteellisesti ja vastuullisesti. Hyvinvointia lisäävät vaikutukset syntyvät muun muassa luonnon elvyttävyyden, osallisuuden ja kokemuksellisuuden avulla. Toiminta sijoittuu usein luonnonympäristöön tai maatilalle, mutta luonnon elementtejä voidaan tuoda ja käyttää myös kaupunki- ja laitosympäristöissä.

Kansainvälisesti hyvinvointipalvelujen tuottaminen maaseutuympäristössä on voimakkaasti nousussa, ja alaan liittyvää tutkimus- ja kehittämistoimintaa on käynnistynyt viime vuosina. Kehityksen kärkimaita ovat mm. Alankomaat, Norja, Iso-Britannia ja Italia. Esimerkiksi Hollannissa on keskitytty hoivamaataloutta tukevien valtakunnallisten rakenteiden kehittämiseen.

Green care on sosiaalinen innovaatio, sillä se yhdistää uudella tavalla tuottajatahot ja verkostot (julkinen, yksityinen, kolmas sektori, eri ammattikunnat, vapaaehtoistyön), toimialat (sosiaali- ja terveys, kuntoutus, kasvatus, maa- ja metsätalous, matkailu), menetelmät (luonto, kuntoutus, psykologia, yhteisökasvatus, maa- ja metsätalous) sekä toimintaympäristöt (luonto, maatila, urbaani ympäristö). Hyvinvointia ylläpitävien rakenteiden uudistaminen on välttämätöntä, sillä terveydenhuollon rajalliset resurssit eivät riitä kaikkiin nykyisiin tarpeisiin. Ammatillisen osaamiseen vaatimuksista ei kuitenkaan tingitä.

Green care -käsitteen (Green care, Farming for Health, Social Farming, Care Farms) suomenkielisenä vastineena on alettu käyttää termejä vihreä hoiva, vihreä voima ja vihreä virkistys.  Näillä green care voidaan jakaa eri tasoisiin toimintoihin. Vihreästä hoivasta on kysymys silloin, kun palvelut tuotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön alaisuudessa  terapian ja kuntoutuksen tarpeisiin. Esimerkiksi maatiloilla sijaitsevien hoivayritysten yhteydessä voidaan puhua hoivamaataloudesta, mutta termin ulkopuolelle jää vielä monia maaseutuympäristöä hyödyntäviä palveluja, joiden taustalla ei ole maatilaa.

Vihreällä voimalla ja vihreällä virkistyksellä tarkoitetaan ennaltaehkäiseviä ja terveyttä tukevia hyvinvointipalveluja, joille on akuutti ja jatkuvasti kasvava tarve. Suomalaista luontoa on osattu hyödyntää matkailupalvelujen tuottamiseen, mutta yhtälailla se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monenlaiseen luonnossa tapahtuvaan virkistymiseen, elpymiseen ja voimaantumiseen. Luontoelämyksiin pohjautuvilla palveluilla voidaan tukea vaikkapa työssäkäyvien jaksamista, suojata mielenterveyden ongelmilta tai auttaa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisessä.

Luonto- ja eläinavusteiset menetelmät voidaan ottaa käyttöön myös kasvatustyössä. Koulun ulkopuolinen oppiminen, esimerkiksi luontoretket ja maatilavierailut tarjoavat omakohtaisia elämyksiä ja kokemuksellista oppimista, mikä täydentää hyvin koulujen tietopainotteista opetusta. Luontosuhteen syvenemisen ohella voidaan opetella myös sosiaalisia taitoja. Green caren yhteiseen arvoperustaan ja periaatteisiin kuuluvat luonnon vastuullinen ja tavoitteellinen käyttö henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteenä, asiakkaan kunnioitus, eläinten ja luonnon kestävä käyttö sekä toimialojen yhteisten pelisääntöjen ja normien noudattaminen.

GREEN CARE -MENETELMIÄ

Green care on kattokäsite monenlaisille luontoa hyödyntävälle, terapeuttiselle, kuntouttavalle ja elämänlaatua edistävälle toiminnalle. Menetelmät voidaan jakaa monella tavalla, eräs tapa on jaotella ne neljään pääluokkaan (Kuva 1): eläinavusteiset menetelmät, luontoavusteiset menetelmät, hoivamaatalous sekä viherympäristön kuntouttava käyttö. Kukin luokka sisältää useita eri menetelmiä. Ekopsykologia muodostaa keskeisen perustan kaikelle green care -toiminnalle. Siinä ihminen nähdään osana muuta luontoa. Tällöin myös ihmisen ja luonnon hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Laajempana tavoitteena on ehkäistä ihmisen vieraantumista luonnosta ja auttaa rakentamaan kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa.

Kuva 1. Luontoavusteisia menetelmiä (www.gcfinland.fi).

Green caren peruselementtejä voidaan katsoa olevan luonto, toiminta ja yhteisö. Luontoa käytetään edistämään, vahvistamaan tai nopeuttamaan asetettuja tavoitteita. Eläimet ovat yksi keskeinen osa green care -toiminnan luontoelementtiä. Toiminta yhdistää ihmisen ympäristöönsä ja luo mahdollisuuden kokemuksille ja oppimiselle. Tekeminen ja uuden oppiminen tuottaa mielihyvää ja aktivoi fyysisesti. Luonnossa toimiminen voi olla myös vähäeleistä, kuten maiseman tai eläinten havainnointia ja rauhoittumista, sillä luonto itsessään tekee toiminnasta elämyksellistä.

Yhteisö mahdollistaa osallisuuden. Vuorovaikutteisuus kiinnittää yksilön yhteisöön ja tarjoaa hyväksynnän tunteen. Parhaassa tapauksessa yhteisön tuki suojelee terveyttä ja lisää toiminnan vaikuttavuutta. Osallisuus green care -toiminnassa voi syntyä paitsi vuorovaikutuksessa ihmisten, myös eläinten, luonnon tai tietyn paikan kanssa. Hevostallilla tai maatilalla voidaan harjoitella kuulumista yhteisöön, jonka kokeminen on askel yhteiskunnan jäsenyyteen. Kuten sosiaalipedagogisessa työssä, myös green caressa on keskeistä toisen ihmisen kohtaaminen, vuorovaikutus ja pedagoginen suhde. Ohjaaja ei toimi pelkästään tiedon lähteenä, vaan erityisesti erilaisten kasvatuksellisten tilanteiden mahdollistajana. Vuorovaikutus on luontevaa toiminnan ohessa.

ps. Tänään ensimmäisenä adventtina Ristinkantajilla on päivä täynnä green carea! Päivällä vietämme talliyhteisön pikkujouluja koristellen tallia sekä hemmotellen hevosia reikiajelun lomassa. Illalla Ristinkantajien , Sotkamon seurakunnan tyttö- ja poikatyön (varhaisnuorisotyö) sekä Sotkamon koiraharrastajien yhteinen Ellu Eläintaitokoulutuksen porukka tapaa Kainuun kaverikoirat seurakuntatalolla. 

(Blogissa käytetty otteita sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutuksen käyneiden Heidi Kotilaisen sekä Maija Lipposen projektitöistä: Green care ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta erityistä tukea tarvitsevien alakoululaisten pienryhmässä sekä Green care ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta yläkoululaisten pienryhmässä. Kokonaiset projektityöt saat luettavaksi sähköpostilla, ole yhteydessä ristinkantajat@ristinkantajat.fi).

Hevosen ystävällisyys

"Kuka on sinun suosikkihevonen? " kysyin.

Vastaus oli: "Viona."

"Miksi Fiona?" jatkoin kyselyä.

"Koska se haluaa olla minun kanssa" vastasi poika, 3v.