Pöllöt käy itse pöntöllä

Tullessani äidiksi reilu kolme vuotta sitten, en varmasti osannut aatellakkaan millaisia tunteita ja ajatuksia äitiys lopulta tuo mukanaan. Nyt kolmivuotiaan pojan kanssa meinaa äidin hymy hyytyä: vastaus kaikkiin äidin kysymyksiin, toiveisiin, ehdotuksiin on Ei, En, En muista, En halua, En tee, En mee, En osaa, En sitä ja En tätä.

Piti pitkän työviikon jälkeen ihan muistella, onko tässä lähiaikoina ollut jotain erityisen ihanaa juttua yhdessä lapsen kanssa. No onhan niitä!

Ennen joulua Maija vei meidät rekiajelulle, minut ja pojan. Maija ja Juho ovat vieneet pöllöille pönttöjä metsään. Otsalampun valossa, huimassa vaudissa, reessä istuen poikani kanssa koitimme hoksata, missä kohdassa pöntöt ovat. Yhden me näimmekin ja Maija kertoi, että toivoisi pöllöjen sinne tekevän kodin itselleen. Poikani alkoi pohtia, miten pöllöt käyvät itse pöntöllä. Ajatteles! Eipä itse tullut ajatelleeksikaan, että lapsi yhdistää pöllöjen pöntöt omaan pöntöllä, siis vessanpöntöllä, käymiseen. Tämän pohdinnan seurauksena ei mennyt kauaa ja poikamme on siitä lähtien käynyt itse, kuten pöllöt, pöntöllä!

Toisena päivänä menimme poikani kanssa tallille yhdessä. Kuulimme naapurilta, että heidän hevosensa on kovin kipeä ja eläinlääkäri on tulossa katsomaan potilasta. Tuon päivän jälkeen olemme joka päivä puhuneet naapurin hevosen sairaudesta, sen tervehtymisestä sekä tarkistaneet, joko hevonen on päässyt ulos. Lisäksi olemme pohtineet, mitä eläinlääkäri on voinut käynnillään tehdä hevoselle ja tuleeko eläinlääkäri uudelleen käymään. Ja kappas, pikku hiljaa äitikin hoksasi: poikahan sanoittaa omaa nuhaansa ja siitä paranemista hevosen sairauden kautta! Meillä nuha on rauhoittunut, mutta naapurin hevosen sairastumista seuraamme vieläkin.

Voimia ei ei-arkeen antaa myös pojan pyynnöt tulla pussailemaan sohvalle ja sanat: Äiti, arvaa kuinka paljon sua rakastankaan...

Tapaninpäivänä perheillä oli aikaa olla yhdessä

Tapaninpäivän rekijaelun lomassa pääsi nauttimaan kupposen nokipannukahvia. Kuva Aila Tervonen.

Tapaninpäivän rekiajelutuksen suosio yllätti todenteolla. Perheet olivat koonneet väkensä vauvasta vaariin mukaan hevostallille. Yli kahden tunnin ajan suomenhevosemme Siru ja Ralle vetivät pellolla rekeä vuorotellen.

Ristinkantajien tulevan vuoden teemana onkin perheiden yhteinen aika ja sen vahvistaminen erilaisten tapahtumien ja palveluiden kautta. Tästä Tapaninpäivästä onkin hyvä suunnata katse kohti uutta vuotta. Olemme vakuuttuneita, että perheille on tärkeää järjestää mahdollisuus lähteä kotiympäristöstä ja arjen rytmistä viettämään aikaa yhdessä myös muualle. Kun perheet tekevät yhdessä jotain, he huomaavat toisistaan vahvuuksia ja auttavat toinen toistaan. Tämä vahvistaa luottamusta ja kunnioitusta perheen kesken. Kuinka monen avioliitto vuoden jälkeenkin voi puolisostaan huomata uuden puolen tai uuden taidon kun lähtee kokeilemaan uutta lajia!

Olemme ajatelleet palveluitamme myös niin, että moni niistä sopii perheiden kanssa yhdessä tehtäväksi. Rekiajelu on tästä yksi mitä mahtavin esimerkki. Hevosen reen eteen valjastaminen yhdessä ja siitä palkinnoksi seuraa yhteinen ulkoilu luonnosta nauttien! Myös hiihtoratsastus voi olla uusi extremelaji, jossa eteenkin isommat lapset pääsevät nauttimaan vauhdinhurmasta. Mutta uskaltaako iskä nousta suksille?

Vaaran ympäri vaellukselle voidaan lähteä aikuiset ja lapset yhdessä. Mukana hevonen talutuksessa tuo retkeen uuden näkökulman. Jokainen saa vuorollaan taluttaa tai talutetaan hevosta yhdessä. Myös erilaiset toimintapäivät voi tilata erityisesti perheelle räätälöitynä. Miltä kuulostaisi yhteiset luontorastit lähimetsässä ja nuotiokahvit laavulla pienen kävelymatkan päässä?