sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Yhdistyksemme tekee eikä meinaa

Ristinkantajat ry:llä on monta rautaa tulessa. Tekemistä riittää, erityisesti toiminnan kehittäminen vie tällä hetkellä hurjasti aikaa. Olemme saaneet upean uuden esitteen, kiitos kuvaaja Kimmo Rauatmaa sekä Graafinen suunnittelu Arya. Esitteemme ovat jaossa erilaisissa tilaisuuksissa sekä nähtävillä nettisivuillamme. Lisäksi viemme mainoksia eri yhteistyökumppanien ilmoitustauluille.

Yhdistys tarjoaa kolmea "perustuotetta": sosiaalipedagoginen hevostoiminta, verstastoiminta sekä tukihenkilötoiminta. Nämä ovat ammatillisia palveluja, joita tehdään ammatti-ihmisten voimin ja työntekijä saa itselleen palkan tekemästään työstä.

Olemme pääseet kehittämään toimintamme myös hanketoiminnan kautta. Maalla on mukavaa-hanke on tänä vuonna tarjonnut Green care-pienryhmiä ala- ja yläkoululaisille. Toimintaa pyritään testaamaan ja tuotteistamaan hankkeen kautta. Rinnalla teemme paljon työtä, jotta saisimme toiminnan jatkumaan jatkossa yhdistyksen omana toimintana. Maalla on mukavaa-hankkeesta valmistuu myös kaksi sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutuksen projektityötä tämän vuoden loppupuolella. Ensi vuodelle on suunnitteilla eri-ikäisiin kohdistuvia hankkeita, aina rahoituksen selvittyä tiedotamme lisää!

Useina iltoina Ristinkantajien vapaaehtoiset toimijat kokoavat ryhmiä tai yksittäisiä lapsia sekä nuoria talliympäristöön tai luonnon helmaan. Ilman tärkeitä vapaaehtoisia emme tavoittaisi niin isoa joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia. Vapaaehtoisten vetämään toimintaan pyritään löytämään rahoitusta esim. tarvikemenoihin erilaisten hankkeiden kautta. Laskimme, että joka päivä tammikuusta toukokuuhun v. 2013 vapaaehtoisemme olivat tehneet keskimäärin kaksi tuntia vapaaehtoistyötä. Aika hyvin pieneltä, paikalliselta yhdistykseltä! Lisäksi alkuvuoden 2013 aikana vapaaehtoisilla ohjaajilla on ollut kuusi tukinuorta tuettavana.

Mahis-ryhmämme Kajaanin hevosharrastekeskuksella ratsastustunnilla. 

Talliyhteisöömme kuuluu sellainen 15 henkilöä, nuorin taitaa olla kuuden kuukauden ikäinen. Tällä porukalla olemme kokoontuneet viettämään mm. pikkujouluja sekä laiduntalkoita. Yhdessä olemme selvinneet mahdottomiltakin tuntuneista tehtävistä. Ja siellä yhteisen tekemisen lomassa olemme ideoineet jo uusia haasteita. Tästä hyvänä esimerkkinä miesten innostuminen yhdessä tekemään hevosille heinää!


Kaikki yhdessä pähkäilemässä hiihtoratsastusvaljastusta.

Tarvitaanko Pepin hevosen kesytykseen voimaa? Vastauksen saat ottamalla haasteen vastaan! 


Tämän vuoden uutena ideana on tarjoamamme virkitstystoiminta. Toimintaa ohjaa vapaaehtoiset ja tuotolla voimme rahoittaa perustoimintaamme. Sinulle, ryhmille, kaveriporukoille, polttariväelle, lapsiryhmille jne tarjoamme monenlaista ryhmäyttävää ja iloa tuottavaa toimintaa luonnossa sekä eläinten parissa. Mahdollista on opetella erilaisia uusia taitoja, esim. luokkivaljastus tai lännenratsastuksen alkeet. Miltäpä kuulostaisi "Pepin hevosen kesytys"? Kerää porukka ja tule kokemaan yhteisen tekemisen mahdollisuudet!


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lisää lempee ja enkeleitä

”Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa.
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
niin kuin enkelit tekee.
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin.
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.”

Jukka Pojan laulamista sanoista löytyy romanttinen sekä eroottinen näkökulma, näin kumppanille laulettaisiin. Kevät ja auringon valo saa hormonit hyrräämään ja ajatukset kohti lempeä. Moni nuoripari haaveilee perheestä ja odottaa vanhemmuutta. Monessa perheessä lapset ovat jo kasvaneet isoiksi ja elämässä alkaa jo uusi vaihe hiljenevässä kodissa. Tähän väliin tulevat perheet, joissa eletään juuri niitä ruuhkavuosia eri-ikäisten lasten täyttäessä elämän.

Työni on usein kuuntelua isoilla korvilla. Monen monta kertaa kuulen mukavia asioita, mutta kun tutummaksi tullaan, huomaan että monella lapsella ja nuorella on rankka elämänvaihe. Jokaisella on omat murheensa, mutta joidenkin lasten ja nuorten kohdalla tuntuu kohtuuttomalta millaisen taakan alla he kulkevat. Millaisista asioista he huolehtivat. Ja surullista on kuulla, ettei vanhemmille voi aina puhua. Vaikka nuorten suusta kuuluu monesti ”ei ne ymmärtäisi”, niin joskus se on totta. Tuntuu pahalta mikäli vanhemmat vähättelevät lastensa asioita, ajatuksia tai tunteita. Se, että saa olla luottamuksen arvoinen nuorelle, tuntuu hyvältä. Mutta samalla niin harmittaa. Välillä on niin voimaton olo.

Vanhempana oleminen ei varmasti ole helppoa tässä ajassa. Työn tai työn puutteen aiheuttama stressi, rahallisesti pärjääminen ja kiukuttelevat lapset saavat varmasti pinnan kiristymään. Oman ajan puute ja vähäinen aika parisuhteelle tai suhteen puuttuminen saa arjen tuntumaan haastavalta. Kun sitten pitäisi vielä kuulla lasten huolia ja elämää, ehtiä osallistumaan…

Minuutti, vartti tai viikonloppu perheen kesken voi auttaa myös jaksamaan arjessa. Osallistuminen lapsen harrastukseen yhdessä perheen kanssa voi avata yllättäviä tilanteita tutustua lapseen ja hänen kavereihinsa. Kuulemalla miten paljon lapsilla ja nuorilla on meille aikuisille sanottavaa, opimme paljon myös itsestämme ja tästä ajasta. Rohkaisen kaikkia aikuisia kuulemaan lasten ja nuoren mieltä painavia asioita suurella sydämellä ja isoilla korvilla. Ja erityisesti huolehtimaan kumppanin hyvinvoinnista, näin auttaa koko perhettä. Kannustan huomaamaan puolison hyvät puolet, muistelemaan miksi juuri häneen ihastuin!

Maailma tarvitsee lisää lempee. Ja enkeleitä.


(Hartauskirjoitus on julkaistu Sotkamo-lehdessä kirjoittajan toimiessa Sotkamon seurakunnassa nuorisotyönbohjaajana) 


Ristinkantajat ry tarjosi perheille yhteistä tekemistä Avoimissa ovissa elokuussa. Vuoden 2014 vahvana teemana yhdistyksen toiminnassa tulee olemaan:  "Perheet ja perheiden yhteinen tekeminen".  

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kohtele lähimmäistäsi kuin hevostasi

Pihan reunalla on talli ja toisella reunalla tarha. Tarhassa heiniään syö hevonen. Harjaan hevosen viimeisen päälle puhtaaksi. Kavioidenkin tulee olla puhtaat. Ennen suitsimista ja satulointia teen vielä tarkastuksen, eihän hevosen kupeessa näy pölyä. Kun hevonen on valmis ratsastusta varten, kuiskin sen korvaan mukavia sanoja, jotta ratsastuskerta menisi hyvin. Ratsastuksen jälkeen hoidan hevosen oikein hyvin, onhan se uurastanut minun kanssani. Kutkutan sopivasta kohdasta. Hevonen kiittää heiluttamalla ylähuultaan, nauttien. Teen kaikkeni hevosen eteen. Hoidan, ruokin ja siivoan tallin. Uhraan aikaa tunteja, jotta hevosen on hyvä olla. Lopuksi suljen tallin oven huolella.

Hevonen on riippuvainen ihmisestä ja ihmisen huolenpidosta. Hevonen on eläin. Mutta milloin ihminen huolehtisi lähimmäisestään, toisesta ihmisestä yhtä huolella? Miksi en auta mummoani hänen kotiaskareissaan? Miksi en tarjoudu lapsenvahdiksi ystäväni vauvalle? Miksi en halaa ystävääni ja kuiskaa hänen korvaansa mukavia sanoja? Liian usein pyörin oman napani ympärillä enkä jaksa kuunnella ystäväni murheita ja lohduttaa. Liian usein ummistan silmäni ja totean, että on helpompaa olla puuttumatta.
Raamatussa ei keskitytä kertomaan Jeesuksesta joka huolehti aasistaan. Tärkeämpää oli kirjoittaa, kuinka Jeesus keskittyi huolehtimaan lähimmäisistään ja opetti meidät tunnistamaan lähimmäisemme. Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta. Jeesuksen esimerkin mukaan jokainen ihminen on lähimmäisemme.

Lähimmäiseni ei välttämättä ole kiitollinen puuttumisestani hänen asioihin. Saatan kuulla jälkeenpäin ilkeitä sanoja toimistani. Lähimmäinen osaa myös torjua apuni. Silti minun tulisi olla lähimmäinen lähimmäisilleni. Antaa omastani, vaikka sitä olisi vähän. Antaa niin rahallista tukea kaukaisille avuntarvitsijoille kuin aikaa ja läsnäoloa kanssani eläville ihmisille.


Meidän täytyy huolehtia myös omasta jaksamisestamme. Uupunut auttaja ei jaksa auttaa lähimmäistään. Hevosen kanssa puuhailu antaa minulle voimia huolehtia ja välittää lähimmäisistäni. 

(Julkaistu Ylä-Karjala lehdessä kirjoittajan ollessa Valtimon seurakunnan nuorisotyönohjaaja.)


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Katse eteenpäin

Puheenjohtajan näkymä.

Niin, sellainen on Ristinkantajien lyhyt historia, mutta katse tulevaisuuteen.

Ajattelen, toivon ja unelmoin, että voisimme tarjota jollekulle toivoa, näkymiä, unelmia, kosketuspintaa, ystävyyttä, läheisyyttä, tukea ja turvaa.

Tahtoisin ettei yhdenkään meistä tarvitsisi pelätä ja vapista huomista yksin. On meitä täällä muitakin. Jos joku meiltä lähtiessään on hymyn kare huulillaan, jos joku sai idean huomiselle tai jos joku sai kipinän, olemme onnistuneet. Ennenkaikkea, jos joku luopuu sysimustista hankkeistaan, se on lottovoitteojen lottovoitto; ei sitä voi edes lottovoitolla mitata.

Ei aina tarvitse olla niin synkkää. Itselleni on jäänyt kesän yhtenä mainioimpana muistona se, kun sain heinäkuisena iltayönä kepittää heinää hyvän ystävän kanssa, tai se, kun iltamyöhällä purettiin porukalla hevosaitausta. Se on jotain sellaista mitä markkinatalous ei tarjoa ja mikä parasta, siitä ei tarvitse maksaa.

Yhteistyö on parasta työtä ja ruoka on sen paras palkka.

torstai 5. syyskuuta 2013

Mistä nimi Ristinkantajat?

Puheenjohtajan tervehdys!

Ristinkantajat-nimi pärskyy ja läikkyy aina, kun sen ilmoille kajauttaa.

Mutta minäpä kerron yhdistyksemme ja sen nimen historiaa; jospa se valottaisi mistä on kyse.

Kävelin viiden vuoden verran päihderiippuvaisen ja syrjäytyneen läheisen ihmisen rinnalla. Valvoin öitä, vietin iltoja, nukuin lattialla, valehtelin hänen puolestaan ummet ja lammet. Koitin keksiä, töitä, lohduttaa, käydä tansseissa, mökillä, laavulla yöpymässä mutta mikään näistä ei auttanut. Läheiseni päätyi ratkaisuun mistä ei ole paluuta ja mikä on niin kovin tuttu nuorille miehille täällä susirajalla.

Kaiken tämän jälkeen olin kovin surullinen ja epätoivoinen mutta, kun aika kului, sisuunnuin. Päätin perustaa yhdistyksen, minkä ajatuksena on se, että kenenkään ei tarvitsisi olla yksin. Jos jokaisella olisi joku, kukaan ei olisi yksin tai toisin sanottuna: toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi kaivaa roskiksia...ainakaan yksin.

Yhdistyksemme tarkoituksena on tarjota oikeaa tekemistä; työtä ihmisille joita meidän yhteiskuntamme ei enää tarvitse. Tallitöitä, puutöitä, lumitöitä; vaikka paskatöitä, kunhan ihminen saisi kokea olla tarpeellinen ja käyttää elämäänsä muuhunkin kuin homehtumiseen kunnan vuokrayksiössä.

Sain läheiseltä ihmiseltä perinnöksi muutaman hassun satalappusen. Osalla maksoin laskuja lopuilla ostin yritykselleni polttoleimasimen. Paras hänen jättämä perintö on se, kun katselen kauempaa porukkaa, joka on kokoontunut yhdistyksemme nimissä hyvän asian merkeissä, ystäväni muistoksi.

Niin ja se nimi, se melkein unohtui. Se tulee Jaakko Löytyn kappaleesta Ristinkantajat, mikä ottaa kantaa nyky-Suomen ongelmiin. Ystäväni piti niin kovasti tuosta laulusta.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Avoimet ovet

Juholankylällä tallin ympäristössä kokoonnuttiin reilun 70 henkilön voimin avoimiin oviin tutustumaan Green care -palveluihin ja osallistumaan toimintapäivään. Kaikenikäiset löysivät tekemistä: "Juholankylän Prinsessan mystinen katoaminen" -näytelmä oli menestys! Talutustemppurataan osallistuneet niin lapset kuin aikuiset riemuitsivat erilaisesta talutusratsastuksesta. Fionan, eli Peppi Pitkätossun hepan, kanssa sai käydä kuvauttamassa itsensä tai ihan vain silittelemässä. Keppihevoset jaksoivat ahkerasti liikuttaa lapsia, ja mehua sekä kahvia riitti kaikille! Ja ennen kaikkea, kaikki munkit meni! :) 

Green care -palveluista kuultiin mm. sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta, luontoretkistä sekä tarpeen mukaan räätälöitävästä virkistystoiminnasta esimerkiksi perheille, työyhteisöille tai vaikkapa luokkaretkiporukoille. Lisätietoa palveluista nettisivuiltamme.
 
Tapahtumapäivän kuvasi Arja Korhonen / Arya - Graafinen suunnittelu, kiitos Arjalle upeista kuvista!