sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Maaseudun Tulevaisuus 15.1.2016: Maatilojen mahdollisuus


MAATILOJEN MAHDOLLISUUS

Maatilat ovat maailman muuttuessa ahtaalla. Green care -toiminnan kehittäminen ja toteuttaminen osaksi maatilan palvelua voi tuoda kannattavuutta tilalle sekä säilyttää työpaikkoja maaseudulla.  Green care tarkoittaa luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista ja tavoitteellista toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Green care-toiminta ei vaadi isoja investointeja. Toiminta vaatii kouluttautumista, kiinnostusta erilaisiin ihmisiin ja hyvinvointi vaikutusten ymmärrystä. Palveluita voidaan tuottaa myös yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa. Ammatillisuus ei tarkoita välttämättä sosiaalialan koulutusta kunhan huomioidaan, että toiminnan toteuttajalla tulee olla riittävä ammatillinen osaaminen suhteessa tarjottuun palveluun.

Nyt jo tehdyt tutkimukset osoittavat, että hoivamaataloudessa maatilaympäristö on monipuolinen sekä monivaikutteinen hoiva- ja kuntoutusympäristö. Tällaista tutkimusta tarvitaan lisää, jotta maatilaympäristön vaikutukset ihmisten terveyteen, sosiaaliseen kuntoutukseen sekä hyvinvoinnille saadaan todennettua. Valtiollisella tasolla maaseutu- ja sosiaalipolitiikan yhteistyötä ja keskustelua tulee Suomessa merkittävästi lisätä. Maaseutuympäristö mahdollistaa erilaisten palvelutalojen ja hoivakotien perustamisen, jossa green care -palvelut ovat osana toimintaa.

Green caren eteenpäin vieminen tarvitsee puolestapuhujia, aikaa ja selkeästi tällaisen toiminnan kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta. Vapaa-ajallani olen mukana sotkamolaisen Ristinkantajat ry:n green care -toiminnassa. Yhdistys toimii maatilaympäristössä ja järjestää erilaisia tapahtumia mm. päiväleirejä lapsille, laiduntalkoita ja rekiajelutuksia. Talkoissa olen tutustunut uusiin ihmisiin ja päässyt osaksi maatilan yhteisöä. Toiminnan kautta myös lapseni ovat saaneet kosketuksen maatilaympäristöön, taajamassa tällainen jää kokematta. Oman kokemukseni kautta näen tällaiselle toiminnalle tarvetta ja uskon sen tulevaisuuteen. Hallitusohjelman kärkihankkeissa luonto ja terveys ovat vahvasti mukana, nyt on oikea aika green carelle!

Janne Säkkinen

Agrologiopiskelija

Kukka-Maaria Raatikainen 
opettaja
Savonia-ammattikorkeakoulu 

(Julkaistu Maaseudun Tulavaisuus 15.1.2016)

torstai 7. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän ajatuksia

Pakkaset tulivat vihdoinkin! 

Harmillisesti pakkasjakso sattui juuri ennen alakoululaisten päiväleiriä, joka oli tarkoitus pitää 9.1.2016. Päädyimme perumaan leiripäivän. Tällaisella pakkaskelillä hevosemme ovat innokkaita, saattavat ihmetellä vaikka pakkasen pauketta metsän puissa. Myös kova tuuli tallillamme voi tehdä puuhailusta kenkkua pakkaspäivinä. 

Vaikka pakkanen lauantaiksi hellittäisikin, tiedämme, että on turvallisempaa kokoontua isolla porukalla sellaisten päivien jälkeen kun hevoset ovat saaneet virikkeitä ratsastamalla, ajamalla tai jonkin koulutettavan asian äärellä. Nyt pakkaset minimoi hevosten kanssa puuhailun ja hevoset ovat myös tallissa enemmän. 

Helmikuun päiväleiri on tulossa 28.2 ja sinne otetaan ilmoittautumisia vastaan. Ilmoituksen leiristä löydät täältä blogista tai Facebook sivuiltamme. 


Pakkaspäivän aamuna touhua riittää tallilla. Hevosten vesiastian ei passaa olla jäässä päivän aikana. Velmu seurasi tilannetta läheltä ja kävikin heti hörppäämässä vettä. 



Hevosilla on pakkaspäivinä paljon heinää tarjolla.


Velmu tuli heti katsomaan kuka kuvailee aidan takana. 

Siru ajaa Velmun pois.


Melkoinen linssilude! 


Ralle oli jo saanut vettä riittävästi ja käy laumanjohtajan ominaisuudessa tarkastamassa mitä aidan takana tapahtuu.

Muistakaa ulkoilla, pukeutukaa lämpimästi!