Puheenjohtajan tervehdys!
Ristinkantajat-nimi pärskyy ja läikkyy aina, kun sen ilmoille kajauttaa.
Mutta minäpä kerron yhdistyksemme ja sen nimen historiaa; jospa se valottaisi mistä on kyse.
Kävelin viiden vuoden verran päihderiippuvaisen ja syrjäytyneen läheisen ihmisen rinnalla. Valvoin öitä, vietin iltoja, nukuin lattialla, valehtelin hänen puolestaan ummet ja lammet. Koitin keksiä, töitä, lohduttaa, käydä tansseissa, mökillä, laavulla yöpymässä mutta mikään näistä ei auttanut. Läheiseni päätyi ratkaisuun mistä ei ole paluuta ja mikä on niin kovin tuttu nuorille miehille täällä susirajalla.
Kaiken tämän jälkeen olin kovin surullinen ja epätoivoinen mutta, kun aika kului, sisuunnuin. Päätin perustaa yhdistyksen, minkä ajatuksena on se, että kenenkään ei tarvitsisi olla yksin. Jos jokaisella olisi joku, kukaan ei olisi yksin tai toisin sanottuna: toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi kaivaa roskiksia...ainakaan yksin.
Yhdistyksemme tarkoituksena on tarjota oikeaa tekemistä; työtä ihmisille joita meidän yhteiskuntamme ei enää tarvitse. Tallitöitä, puutöitä, lumitöitä; vaikka paskatöitä, kunhan ihminen saisi kokea olla tarpeellinen ja käyttää elämäänsä muuhunkin kuin homehtumiseen kunnan vuokrayksiössä.
Sain läheiseltä ihmiseltä perinnöksi muutaman hassun satalappusen. Osalla maksoin laskuja lopuilla ostin yritykselleni polttoleimasimen. Paras hänen jättämä perintö on se, kun katselen kauempaa porukkaa, joka on kokoontunut yhdistyksemme nimissä hyvän asian merkeissä, ystäväni muistoksi.
Niin ja se nimi, se melkein unohtui. Se tulee Jaakko Löytyn kappaleesta Ristinkantajat, mikä ottaa kantaa nyky-Suomen ongelmiin. Ystäväni piti niin kovasti tuosta laulusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti