perjantai 27. joulukuuta 2013

Tapaninpäivänä perheillä oli aikaa olla yhdessä

Tapaninpäivän rekijaelun lomassa pääsi nauttimaan kupposen nokipannukahvia. Kuva Aila Tervonen.
Tapaninpäivän rekiajelutuksen suosio yllätti todenteolla. Perheet olivat koonneet väkensä vauvasta vaariin mukaan hevostallille. Yli kahden tunnin ajan suomenhevosemme Siru ja Ralle vetivät pellolla rekeä vuorotellen.

Ristinkantajien tulevan vuoden teemana onkin perheiden yhteinen aika ja sen vahvistaminen erilaisten tapahtumien ja palveluiden kautta. Tästä Tapaninpäivästä onkin hyvä suunnata katse kohti uutta vuotta. Olemme vakuuttuneita, että perheille on tärkeää järjestää mahdollisuus lähteä kotiympäristöstä ja arjen rytmistä viettämään aikaa yhdessä myös muualle. Kun perheet tekevät yhdessä jotain, he huomaavat toisistaan vahvuuksia ja auttavat toinen toistaan. Tämä vahvistaa luottamusta ja kunnioitusta perheen kesken. Kuinka monen avioliitto vuoden jälkeenkin voi puolisostaan huomata uuden puolen tai uuden taidon kun lähtee kokeilemaan uutta lajia!

Olemme ajatelleet palveluitamme myös niin, että moni niistä sopii perheiden kanssa yhdessä tehtäväksi. Rekiajelu on tästä yksi mitä mahtavin esimerkki. Hevosen reen eteen valjastaminen yhdessä ja siitä palkinnoksi seuraa yhteinen ulkoilu luonnosta nauttien! Myös hiihtoratsastus voi olla uusi extremelaji, jossa eteenkin isommat lapset pääsevät nauttimaan vauhdinhurmasta. Mutta uskaltaako iskä nousta suksille?

Vaaran ympäri vaellukselle voidaan lähteä aikuiset ja lapset yhdessä. Mukana hevonen talutuksessa tuo retkeen uuden näkökulman. Jokainen saa vuorollaan taluttaa tai talutetaan hevosta yhdessä. Myös erilaiset toimintapäivät voi tilata erityisesti perheelle räätälöitynä. Miltä kuulostaisi yhteiset luontorastit lähimetsässä ja nuotiokahvit laavulla pienen kävelymatkan päässä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti