Pöllöt käy itse pöntöllä

Tullessani äidiksi reilu kolme vuotta sitten, en varmasti osannut aatellakkaan millaisia tunteita ja ajatuksia äitiys lopulta tuo mukanaan. Nyt kolmivuotiaan pojan kanssa meinaa äidin hymy hyytyä: vastaus kaikkiin äidin kysymyksiin, toiveisiin, ehdotuksiin on Ei, En, En muista, En halua, En tee, En mee, En osaa, En sitä ja En tätä.

Piti pitkän työviikon jälkeen ihan muistella, onko tässä lähiaikoina ollut jotain erityisen ihanaa juttua yhdessä lapsen kanssa. No onhan niitä!

Ennen joulua Maija vei meidät rekiajelulle, minut ja pojan. Maija ja Juho ovat vieneet pöllöille pönttöjä metsään. Otsalampun valossa, huimassa vaudissa, reessä istuen poikani kanssa koitimme hoksata, missä kohdassa pöntöt ovat. Yhden me näimmekin ja Maija kertoi, että toivoisi pöllöjen sinne tekevän kodin itselleen. Poikani alkoi pohtia, miten pöllöt käyvät itse pöntöllä. Ajatteles! Eipä itse tullut ajatelleeksikaan, että lapsi yhdistää pöllöjen pöntöt omaan pöntöllä, siis vessanpöntöllä, käymiseen. Tämän pohdinnan seurauksena ei mennyt kauaa ja poikamme on siitä lähtien käynyt itse, kuten pöllöt, pöntöllä!

Toisena päivänä menimme poikani kanssa tallille yhdessä. Kuulimme naapurilta, että heidän hevosensa on kovin kipeä ja eläinlääkäri on tulossa katsomaan potilasta. Tuon päivän jälkeen olemme joka päivä puhuneet naapurin hevosen sairaudesta, sen tervehtymisestä sekä tarkistaneet, joko hevonen on päässyt ulos. Lisäksi olemme pohtineet, mitä eläinlääkäri on voinut käynnillään tehdä hevoselle ja tuleeko eläinlääkäri uudelleen käymään. Ja kappas, pikku hiljaa äitikin hoksasi: poikahan sanoittaa omaa nuhaansa ja siitä paranemista hevosen sairauden kautta! Meillä nuha on rauhoittunut, mutta naapurin hevosen sairastumista seuraamme vieläkin.

Voimia ei ei-arkeen antaa myös pojan pyynnöt tulla pussailemaan sohvalle ja sanat: Äiti, arvaa kuinka paljon sua rakastankaan...