Meille syntyi poika huhtikuussa. Olin tehnyt tätä ennen töitä seitsemän vuotta suunapäänäpersienä.
Jonkin oli muututtava ja jotain oli keksittävä liian työnteon tilalle.
Seitsemän vuoden lauantait ja sunnuntait katselin haikeana ulos luontoon verstaan ikkunasta. Tuntui, että luonto oli suljettu minulta, tai ei se mitään ollut suljettu, vaan minä olin sulkenut omilla toimillani itseni luonnon ulkopuolelle. Tunsin olevani vankilassa omassa verstaassani.
Olen aina suuresti kaivannut luontoon ja niinpä päätinkin, että aloitan uudelleen valokuvausharrastukseni; harrasteen minkä olin vuosia sitten jättänyt taka-alalle juurikin työkiireiden vuoksi. Aluksi aloitin kuvaamaan töyhtöhyyppiä aamuisella vaunuja työnnellessä. Seuraava kohde oli suopöllö.
Olin haltioissani: oli uskomattoman pysäyttävää katsella suopöllöä okulaarin läpi; ikäänkuin maailma olisi pysähtynyt. Se on kummallista kuinka terapeuttista pelkkä luonnossa oleminen on. Seitsemän vuoden yritysmaailmassa riutumisen jälkeen on ollut kovinkin terapeuttista istua vain ja kuullostella luonnon ääniä.
Olen pohtinut, miksi metsässä oleminen rauhoittaa mieltä. Luonto itsessään ei ole sen todellisille eläjille mikään kevyen irtioton paikka tai harrastelun mukava raami. Luonnossa on jatkuva elämisen ja kuolemisen kamppailu ja siinä kamppailussa todellakin vahvin voittaa. Ehkäpä juttu on siinä, että peli on reilua ja luonnollista, toisin kuin meidän ketkuloiden maailmassa, missä valitsemme puolemme sen mukaan kuka maksaa parhaiten ja olemme valmiita vaihtamaan puolemme sujuvasti. Korpit tosin saattavat tehdä poikkeuksen, mutta eivät nekään kaveriaan petä.
Niin, luonto on ihan pihalla - ole siis pihalla aivan rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti