Mummoni kirjoitti paikallislehteen nimimerkillä Lossarin tyttö. Paljon runoja, joissa hän kertoi eri teemoista ja ajasta ajatuksiaan. Näin uutisen, missä suomenhevonen oli vieraillut Taiston luona vanhainkodissa. Tuli olo, että haluan kirjoittaa muutaman ajatuksen mummostani.
Viimeisinä elinvuosinaan mummo ei enää voinut asua kotonaan vaan hän muutti vanhainkotiin, tai mitä ne nykyään on, palvelutaloja? Kesällä sukulaiset hakivat hänet vierailemaan kotipaikalleen, nykyään puhutaan että mökille. Mökin kohdalla on ollut lossi. Mummu ei tainnu ihan hirveesti enää muistaa tästä ajasta, keskusteluun osallistuminen oli aina niin tai näin. Joistain vanhoista jutuisa silmä aina kirkastui hetkeksi, jokin sai kyyneleet silmään.
Erään kerran olin minäkin mökillä koiriemme kanssa. Oli kuuma kesäpäivä. Koirat nukkua rojotti ruohikolla eivätkä ne jatksaneet nousta ketään tervehtimään. Mummo yllättäen kumartui puoleeni, osoitti koiria ja kysyi: "Liekkö kuollu tuo koira? "
Mummo odotti kahvia tarjoiltavaksi. Koirani meni mummon viereen ja mummo silitti koiraa. Ihaili ääneen koiran sileää pehmeää karvaa ja miten kiltti koira oli. Tuli monen monta selvää, järkevää sanaa ja lauseita. Lopulta sanat puuroutuivat sekaviksi. Silittely jatkui.
Vierailin vanhainkodissa mummon luona pienen poikani kanssa. Mummo seurasi vauvaa ja hymyili. Kun imetin, jotain heräsi hänen sisällään kysymään: "Immöökö se?" Viimeisiä kertoja tavatessamme näin miten erityisesti lapsen läsnäolo herätteli mummoa tähän aikaan. Lieneekö ollut viimeiset sanat jotka mummolta kuultiin poikani nimi, jonka hän toisti kun valokuvista hänelle sukua on esitelty. Suvun eka ja siihen mennessä vika siinä kohtasi vielä kerran.
Lapset ja eläimet. Jotain niissä on.
Heidi
Ps. Oli se hevonen saanu hyvää aikaan Taistonkin elämään. Tässä voit lukea Taiston tarinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti