tiistai 24. kesäkuuta 2014

Hevosten uusi laidun

Hevosemme laiduntavat vuosittain kesäkuun alusta aina syyskuun alkupäiviin asti. Tänä kesänä hevosten laidun siirrettiin jo kolmannen kerran uuteen kohtaan. Koska laitumen teko on paljon hauskempaa porukalla, olemmekin Ristinkantajien puolesta kutsuneet talliyhteisömme väkeä mukaan laidun talkoisiin!

Kuvat alla: Milja Heikkinen.
Hevoset ottivat innolla vastaan vanhan laitumen purkajat, sillä ne olivat syöneet laitumen heinän jo melkoisen tarkkaan.

Laidun talkoissa tapaa samalla ystäviä tai tutustuu uusiin samanhenkisiin ihmisiin samalla, kun ratkoo esiin tulevia ongelmia. Mm. aitalankojen suoristaminen on joskus haastavaa ja vaatii pitkää pinnaa ja aikaa. Mutta mikäpä sen parempi hetki vaihtaa kuulumisia! 


Ja niin aitaa alkoi tälläkin kertaa valmistua ja hevosia voitiin lähteä hakemaan uudelle laitumelle. Uudelle laitumelle olikin tallilta matkaa, joten hevoset tuotiin ratsastamalla paikalle. 

Hevoset ovat innoissaan! Siru, Velmu sekä Ralle antoivat tyylinäytteen  laitumelle kirmaamisestaan! 


Rallekin nuortui taas silmissä: 21-vuotiaan tyylinäyte pukkilaukasta! 
Fiona suojautuu loimella hyttysiä vastaan ja seuraa innostuneena toverien laukkaamista. 

Lopulta päästiin asiaan, hevoset rauhoittuivat syömään vatsansa täyteen. 

Uutta laidunta jo suunnitellaan ja yhteistä päivää mietitään jälleen. Talkoopäivistä jää aina hyvä mieli. Ihanaa viettää aikaa tekemällä hevosten hyvinoinnin eteen hommia ja kaikki käy porukalla käden käänteessä! Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille. Lähdetkö sinä mukaan seuraavalla kerralla? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti