perjantai 27. joulukuuta 2013

Tapaninpäivänä perheillä oli aikaa olla yhdessä

Tapaninpäivän rekijaelun lomassa pääsi nauttimaan kupposen nokipannukahvia. Kuva Aila Tervonen.
Tapaninpäivän rekiajelutuksen suosio yllätti todenteolla. Perheet olivat koonneet väkensä vauvasta vaariin mukaan hevostallille. Yli kahden tunnin ajan suomenhevosemme Siru ja Ralle vetivät pellolla rekeä vuorotellen.

Ristinkantajien tulevan vuoden teemana onkin perheiden yhteinen aika ja sen vahvistaminen erilaisten tapahtumien ja palveluiden kautta. Tästä Tapaninpäivästä onkin hyvä suunnata katse kohti uutta vuotta. Olemme vakuuttuneita, että perheille on tärkeää järjestää mahdollisuus lähteä kotiympäristöstä ja arjen rytmistä viettämään aikaa yhdessä myös muualle. Kun perheet tekevät yhdessä jotain, he huomaavat toisistaan vahvuuksia ja auttavat toinen toistaan. Tämä vahvistaa luottamusta ja kunnioitusta perheen kesken. Kuinka monen avioliitto vuoden jälkeenkin voi puolisostaan huomata uuden puolen tai uuden taidon kun lähtee kokeilemaan uutta lajia!

Olemme ajatelleet palveluitamme myös niin, että moni niistä sopii perheiden kanssa yhdessä tehtäväksi. Rekiajelu on tästä yksi mitä mahtavin esimerkki. Hevosen reen eteen valjastaminen yhdessä ja siitä palkinnoksi seuraa yhteinen ulkoilu luonnosta nauttien! Myös hiihtoratsastus voi olla uusi extremelaji, jossa eteenkin isommat lapset pääsevät nauttimaan vauhdinhurmasta. Mutta uskaltaako iskä nousta suksille?

Vaaran ympäri vaellukselle voidaan lähteä aikuiset ja lapset yhdessä. Mukana hevonen talutuksessa tuo retkeen uuden näkökulman. Jokainen saa vuorollaan taluttaa tai talutetaan hevosta yhdessä. Myös erilaiset toimintapäivät voi tilata erityisesti perheelle räätälöitynä. Miltä kuulostaisi yhteiset luontorastit lähimetsässä ja nuotiokahvit laavulla pienen kävelymatkan päässä?


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

lauantai 14. joulukuuta 2013

TAPANINPÄIVÄN REKIAJELUA JUHOLANKYLÄLLÄ!



 
TAPANINPÄIVÄN REKIAJELUA JUHOLANKYLÄLLÄ! 

26.12.2013 klo 12-14.00 
ajamme kirkkoreellä hevostallin ympäristössä. 

2€/kyytiläinen.
 
Pakkasraja – 15 astetta. Emme vakuuta osallistujia.

Tapahtuman tuotolla tuemme sosiaalisen tuen tarpeessa olevia lapsia, nuoria sekä aikuisia. 

Tallinosoite on:
Juholankyläntie 33, 88600 Sotkamo
Lisätietoja www.ristinkantajat.fi
P. 040 508 3270 tai 0414339441
 (ajo-ohjeet, tapahtuman toteutumisen varmistus jne)

lauantai 30. marraskuuta 2013

Se on nyt muotia green care -mutta mitä se on?



Ristinkantajat ry:n toiminnan lähdettyä käyntiin, oivalsimme melko pian tekevämme green care -toimintaa. Pikku hiljaa myös Suomeen rantautunut toiminta alkoi nousta muutama vuosi sitten myös mediaan ja sitä kautta tulla tutummaksi kaikelle kansalle. Olemme omalta osaltamme pyrkineet tekemään käsitettä tutuksi täällä Sotkamossa. Ja edelleen sillä tiellä jatkamme. Mutta mitä se siis on? Kunhan ollaan metsässä tai eläimen kanssa, sekö riittää?

GREEN CARE -KÄSITTEITÄ

Green care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää toimintaan, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämälaatua. Se kattaa monia menetelmiä, joita käytetään tavoitteellisesti ja vastuullisesti. Hyvinvointia lisäävät vaikutukset syntyvät muun muassa luonnon elvyttävyyden, osallisuuden ja kokemuksellisuuden avulla. Toiminta sijoittuu usein luonnonympäristöön tai maatilalle, mutta luonnon elementtejä voidaan tuoda ja käyttää myös kaupunki- ja laitosympäristöissä.

Kansainvälisesti hyvinvointipalvelujen tuottaminen maaseutuympäristössä on voimakkaasti nousussa, ja alaan liittyvää tutkimus- ja kehittämistoimintaa on käynnistynyt viime vuosina. Kehityksen kärkimaita ovat mm. Alankomaat, Norja, Iso-Britannia ja Italia. Esimerkiksi Hollannissa on keskitytty hoivamaataloutta tukevien valtakunnallisten rakenteiden kehittämiseen.

Green care on sosiaalinen innovaatio, sillä se yhdistää uudella tavalla tuottajatahot ja verkostot (julkinen, yksityinen, kolmas sektori, eri ammattikunnat, vapaaehtoistyön), toimialat (sosiaali- ja terveys, kuntoutus, kasvatus, maa- ja metsätalous, matkailu), menetelmät (luonto, kuntoutus, psykologia, yhteisökasvatus, maa- ja metsätalous) sekä toimintaympäristöt (luonto, maatila, urbaani ympäristö). Hyvinvointia ylläpitävien rakenteiden uudistaminen on välttämätöntä, sillä terveydenhuollon rajalliset resurssit eivät riitä kaikkiin nykyisiin tarpeisiin. Ammatillisen osaamiseen vaatimuksista ei kuitenkaan tingitä.

Green care -käsitteen (Green care, Farming for Health, Social Farming, Care Farms) suomenkielisenä vastineena on alettu käyttää termejä vihreä hoiva, vihreä voima ja vihreä virkistys.  Näillä green care voidaan jakaa eri tasoisiin toimintoihin. Vihreästä hoivasta on kysymys silloin, kun palvelut tuotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön alaisuudessa  terapian ja kuntoutuksen tarpeisiin. Esimerkiksi maatiloilla sijaitsevien hoivayritysten yhteydessä voidaan puhua hoivamaataloudesta, mutta termin ulkopuolelle jää vielä monia maaseutuympäristöä hyödyntäviä palveluja, joiden taustalla ei ole maatilaa.

Vihreällä voimalla ja vihreällä virkistyksellä tarkoitetaan ennaltaehkäiseviä ja terveyttä tukevia hyvinvointipalveluja, joille on akuutti ja jatkuvasti kasvava tarve. Suomalaista luontoa on osattu hyödyntää matkailupalvelujen tuottamiseen, mutta yhtälailla se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monenlaiseen luonnossa tapahtuvaan virkistymiseen, elpymiseen ja voimaantumiseen. Luontoelämyksiin pohjautuvilla palveluilla voidaan tukea vaikkapa työssäkäyvien jaksamista, suojata mielenterveyden ongelmilta tai auttaa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisessä.

Luonto- ja eläinavusteiset menetelmät voidaan ottaa käyttöön myös kasvatustyössä. Koulun ulkopuolinen oppiminen, esimerkiksi luontoretket ja maatilavierailut tarjoavat omakohtaisia elämyksiä ja kokemuksellista oppimista, mikä täydentää hyvin koulujen tietopainotteista opetusta. Luontosuhteen syvenemisen ohella voidaan opetella myös sosiaalisia taitoja. Green caren yhteiseen arvoperustaan ja periaatteisiin kuuluvat luonnon vastuullinen ja tavoitteellinen käyttö henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteenä, asiakkaan kunnioitus, eläinten ja luonnon kestävä käyttö sekä toimialojen yhteisten pelisääntöjen ja normien noudattaminen.



GREEN CARE -MENETELMIÄ

Green care on kattokäsite monenlaisille luontoa hyödyntävälle, terapeuttiselle, kuntouttavalle ja elämänlaatua edistävälle toiminnalle. Menetelmät voidaan jakaa monella tavalla, eräs tapa on jaotella ne neljään pääluokkaan (Kuva 1): eläinavusteiset menetelmät, luontoavusteiset menetelmät, hoivamaatalous sekä viherympäristön kuntouttava käyttö. Kukin luokka sisältää useita eri menetelmiä. Ekopsykologia muodostaa keskeisen perustan kaikelle green care -toiminnalle. Siinä ihminen nähdään osana muuta luontoa. Tällöin myös ihmisen ja luonnon hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Laajempana tavoitteena on ehkäistä ihmisen vieraantumista luonnosta ja auttaa rakentamaan kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa.

Kuva 1. Luontoavusteisia menetelmiä (www.gcfinland.fi).


Green caren peruselementtejä voidaan katsoa olevan luonto, toiminta ja yhteisö. Luontoa käytetään edistämään, vahvistamaan tai nopeuttamaan asetettuja tavoitteita. Eläimet ovat yksi keskeinen osa green care -toiminnan luontoelementtiä. Toiminta yhdistää ihmisen ympäristöönsä ja luo mahdollisuuden kokemuksille ja oppimiselle. Tekeminen ja uuden oppiminen tuottaa mielihyvää ja aktivoi fyysisesti. Luonnossa toimiminen voi olla myös vähäeleistä, kuten maiseman tai eläinten havainnointia ja rauhoittumista, sillä luonto itsessään tekee toiminnasta elämyksellistä.

Yhteisö mahdollistaa osallisuuden. Vuorovaikutteisuus kiinnittää yksilön yhteisöön ja tarjoaa hyväksynnän tunteen. Parhaassa tapauksessa yhteisön tuki suojelee terveyttä ja lisää toiminnan vaikuttavuutta. Osallisuus green care -toiminnassa voi syntyä paitsi vuorovaikutuksessa ihmisten, myös eläinten, luonnon tai tietyn paikan kanssa. Hevostallilla tai maatilalla voidaan harjoitella kuulumista yhteisöön, jonka kokeminen on askel yhteiskunnan jäsenyyteen. Kuten sosiaalipedagogisessa työssä, myös green caressa on keskeistä toisen ihmisen kohtaaminen, vuorovaikutus ja pedagoginen suhde. Ohjaaja ei toimi pelkästään tiedon lähteenä, vaan erityisesti erilaisten kasvatuksellisten tilanteiden mahdollistajana. Vuorovaikutus on luontevaa toiminnan ohessa.

ps. Tänään ensimmäisenä adventtina Ristinkantajilla on päivä täynnä green carea! Päivällä vietämme talliyhteisön pikkujouluja koristellen tallia sekä hemmotellen hevosia reikiajelun lomassa. Illalla Ristinkantajien , Sotkamon seurakunnan tyttö- ja poikatyön (varhaisnuorisotyö) sekä Sotkamon koiraharrastajien yhteinen Ellu Eläintaitokoulutuksen porukka tapaa Kainuun kaverikoirat seurakuntatalolla. 

(Blogissa käytetty otteita sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutuksen käyneiden Heidi Kotilaisen sekä Maija Lipposen projektitöistä: Green care ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta erityistä tukea tarvitsevien alakoululaisten pienryhmässä sekä Green care ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta yläkoululaisten pienryhmässä. Kokonaiset projektityöt saat luettavaksi sähköpostilla, ole yhteydessä ristinkantajat@ristinkantajat.fi).

lauantai 16. marraskuuta 2013

Hevosen ystävällisyys

"Kuka on sinun suosikkihevonen? " kysyin.

Vastaus oli: "Viona."

"Miksi Fiona?" jatkoin kyselyä.

"Koska se haluaa olla minun kanssa" vastasi poika, 3v.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sosiaalipedagogista hevostoimintaa laadukkaasti kaiken ikäisille

Ajan kulun nopeuden huomaa vasta näin jälkeen päin. Vuosi 2013 alkaa olla lopuillaan ja vasta oli saman vuoden tammikuu. Ristinkantajien kaksi hevostoiminnan ohjaajaa valittiin alkuvuodesta opiskelemaan Sosiaalipedagoginen hevostoiminta syrjäytymisen ehkäisyssä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa – ammatilliseen täydennyskoulutukseen (25 op). Koulutuksen järjesti Ylä-Savon ammattiopisto  yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten kanssa.


Nyt nuo opinnot on saatettu päätökseen, projektityöt on hyväksytty ja palautettu sekä viimeinen lähijakso Kuopiossa on ohi. Todistusten saapumista postissa odotellaan. Koulutuksen myötä olemme voineet kehittää hevostoimintaamme sosiaalipedagogiseksi hevostoiminnaksi.


Olemme oppineet koulutuksen aikana paljon: vahva teoriapohja on antanut oivalluksia, erilaisten sosiaalipedagogista hevostoimintaa tarjoavien yritysten tutustumiskäynnit ovat vahvistaneet yhdistyksemme toiminta-ajatusta, mahtavat opiskelijat samassa ryhmässä antaneet erilaista näkökulmaa sekä oppia siitä, miten jokainen tekee toimintaa omasta ammattitaidostaan käsin.

Olemme nähneet ja kuulleet, miten eri-ikäiset ihmiset voivat saada elämyksiä, osallisuutta ja kokea yhteisöllisyyttä sosiaalipagagogisessa hevostoiminnassa. Olemme kuulleet paljon hevosen voimaannuttavasta ja kuntouttavasta voimasta. Kahdeksan vuotias tyttö voi saada apua tunteiden hallintaan ja 80-90 -vuotiaiden veteraanien miesporukka kokea hevosen lämpöä yli kuudenkymmenen vuoden jälkeen uudelleen. Toimintaa voi olla perheiden yhteiseillä leireillä, perhekodin ponitoiminnassa, koulussa oppitunneilla videoiden avulla, pienryhmässä hevostallilla tai ihan kolmelleen asiakas, ohjaaja ja hevonen. Eri ammattialojen työntekijät voivat toteuttaa työssään sosiaalipedagogista hevostoimintaa: sosionomit, diakonit, nuorisotyönohjaajat, toimintaterapeutit, perhekodin työntekijät, opettajat, sosiaalityöntekijät ja terapeutit, listaa voisi jatkaa edelleen. 

Tärkeää on toimintaan sopivat hevosystävät, asianmukainen talliympäristö ja ennakointi turvallisuusnäkökulmissa. Kypärän käyttö monissa tilanteissa on tärkein varuste. Turvallisuus ei kuitenkaan vie toiminnasta iloa ja osallisuutta: jokaiselle on paikka ja kaikki osaavat! 



maanantai 28. lokakuuta 2013

Mökittymisen aika

Minun sisäinen ääni kertoo, että nyt on aika mökittyä. Alkaa se aika vuodesta, jolloin ollaan kotona perheen kanssa kaikki liikenevä aika. Kaikki talven ruoka pitäisi olla nyt hamstrattu pakkaseen ja kellariin. Hirvenlihat ja puolukat. Lehmää meillä ei vielä ole, pojan toivomuksesta huolimatta, joten maitokauppareissuja tarvitaan aina silloin tällöin.

Aivan ei nykypäivässä pääse mökittymään, siitä meillä pitää kaksi asiaa huolen. Eläimet ja asuntolaina. Jälkimmäinen vie minut pois kotoa arkisin yli yhdeksäksi tunniksi. Siinä ehtii jo hoitaa sosiaalisiasuhteita päivän tarpeeksi. Silloin tällöin pankkitilille saapuu korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Harvemmin kuitenkaan niin paljon, että siihen olisi tyytyväinen, enemmänkin rahaa kuluisi jos sitä jostain tulisi.

No eläimistä minua liikuttaa koira. Saimme nauttia uudelleen tulleesta syksystä ja voimaantua pimeästä koko perheellä, kun koiramme piti päästä kakkalenkille. Otsalamput loivat turvaa ja sen verran valoa että nähtiin tulla kotiin, taajaman katuvaloista huolimatta syksy on todellakin pimeää aikaa. Olo lenkin jälkeen oli hyvä!

Joka päivä ajelen myös hevostallille, perheen kanssa tai satunnaisen onnellisina päivinä ilman perhettä. Töiden jälkeen saattaisi mökittyminen olla paikallaan, mutta hevonen ei pärjää ilman heiniään ja karsinakin pitää puhdistaa jos talliin meinaa hevoset ottaa. Liekkö juoneet tarhan vesiastiankin tyhjäksi. Äkkiä tallihommissa tulee hiki ja askeleitakin jonkin verran. Voi sitä riemua jos aikataulu antaa myöten lähtä hepan kanssa kävelylle taluttaen tai joskus saatan ratsastaakkin. Ja silloin onnistaa kun hyvä ystävä on tallilla samaan aikaan.

Mistä jäisinkin paitsi, mikäli nukkuisin nyt talviunet otsojen tapaan. Syksyn rankkuudesta, mutta kummallisella tavalla kiehtovasta pimeydestä. Talven odotuksesta ja riemusta kun vihdoinkin pysyvästi maailma valaistuu uudelleen. Sitä odotellessa.


lauantai 19. lokakuuta 2013

Tähtihetkiä

Seison hevosen ja tytön vieressä. Tyttö harjaa hevosta rauhallisin ja varmoin ottein.
Näen hevosesta, että se nauttii.
Kerron tytölle näkemästäni: "Sinua ei jännitä vaan osaat rauhallisesti käsitellä hevosta".
Tyttö vastaa: "Ei minua jännitä kun sinä olet siinä."
Jatkamme rauhallista hetkeä hevosen karsinassa.
Kun tulee aika harjata hevosen pää, hevonen palkitsee hoitajansa laskemalla päänsä tytön syliin ja huokaisee.
Näin on kaikilla hyvä olla.



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Luonto on ulkona

Luonto on ulkona. Mene ulos.

Meille syntyi poika huhtikuussa. Olin tehnyt tätä ennen töitä seitsemän vuotta suunapäänäpersienä.
Jonkin oli muututtava ja jotain oli keksittävä liian työnteon tilalle.

Seitsemän vuoden lauantait ja sunnuntait katselin haikeana ulos luontoon verstaan ikkunasta. Tuntui, että luonto oli suljettu minulta, tai ei se mitään ollut suljettu, vaan minä olin sulkenut omilla toimillani itseni luonnon ulkopuolelle. Tunsin olevani vankilassa omassa verstaassani.

Olen aina suuresti kaivannut luontoon ja niinpä päätinkin, että aloitan uudelleen valokuvausharrastukseni; harrasteen minkä olin vuosia sitten jättänyt taka-alalle juurikin työkiireiden vuoksi. Aluksi aloitin kuvaamaan töyhtöhyyppiä aamuisella vaunuja työnnellessä. Seuraava kohde oli suopöllö.

Olin haltioissani: oli uskomattoman pysäyttävää katsella suopöllöä okulaarin läpi; ikäänkuin maailma olisi pysähtynyt. Se on kummallista kuinka terapeuttista pelkkä luonnossa oleminen on. Seitsemän vuoden yritysmaailmassa riutumisen jälkeen on ollut kovinkin terapeuttista istua vain ja kuullostella luonnon ääniä.

Olen pohtinut, miksi metsässä oleminen rauhoittaa mieltä. Luonto itsessään ei ole sen todellisille eläjille mikään kevyen irtioton paikka tai harrastelun mukava raami. Luonnossa on jatkuva elämisen ja kuolemisen kamppailu ja siinä kamppailussa todellakin vahvin voittaa. Ehkäpä juttu on siinä, että peli on reilua ja luonnollista, toisin kuin meidän ketkuloiden maailmassa, missä valitsemme puolemme sen mukaan kuka maksaa parhaiten ja olemme valmiita vaihtamaan puolemme sujuvasti. Korpit tosin saattavat tehdä poikkeuksen, mutta eivät nekään kaveriaan petä.

Niin, luonto on ihan pihalla - ole siis pihalla aivan rauhassa.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Mitä on sosiaalipedagoginen hevostoiminta?

Se sopii kaikenikäisille, tytöille ja pojille, naisille ja miehille. Se on talliyhteisön tasa-arvoisena jäsenenä toimimista ja hevosen hyvinvoinnista huolehtimista. Se on vuorovaikutusta eläinten ja ihmisten kanssa. Se antaa pieniä ja suuria elämyksiä, jotka kantavat arjessa. Se on toimintaa, jossa jokainen pääsee osallistumaan ja osaa.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan juurruttaminen Suomeen alkoi keväällä 2001, kun Suomen Ratsastajainliitto käynnisti "Ratsastuspedagogia ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä" -kehittämishankkeen. Hankkeen projektipäällikkö Kari Koistinen määritteli sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteeksi lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemisen hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa.

Talliyhteisö käsittää hevoset ja kaikki tallilla kävijät sekä ympäröivät sidosryhmät. Meidän tallimme yhteisö tarkoittaa kaikkia hevosten kanssa harrastavia lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan, meitä aikuisia ohjaajia ja hevosenomistajia, naapureita ja kyläyhteisön jäseniä, jotka auttavat tallin töissä sekä hevosia ja muita eläimiä. Hevostoimintamme sisältää kaikkia tallilla tehtäviä askareita: tallin siivoamista, hevosen hoitamista ja ruokkimista, vedenkantoa, laitumista ja tarhoista huolehtimista, varusteiden huoltoa, puomien maalausta ja niin edelleen. Hevostoiminta eroaa ratsastuskoulutoiminnasta siinä, että ratsastuksen oppiminen ei ole päämäärä. Hevosillamme voidaan myös ajaa, mennä agilityä, tehdä talutus- tai valjastusharjoituksia, käydä luontoretkillä, opettaa temppuja tai vaikka pitää kauneuskilpailut!

Sosiaalipedagoginen talliyhteisö on kasvatuksellinen yhteisö: aikuisten vahva läsnäolo ja ohjaus kasvattaa vastuullisuuteen ja luo turvallisuutta. Haluamme antaa tallillamme vastuuta lapsille ja nuorille, mutta niin että se sopii ikäkauteen ja kunkin edellytyksiin. Aikuiset vastaavat toiminnan turvallisuudesta, joskus tiukoinkin säännöin. Haluamme myös välittää esimerkillämme hyviä eläintenkäsittelytaitoja.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Yhdistyksemme tekee eikä meinaa

Ristinkantajat ry:llä on monta rautaa tulessa. Tekemistä riittää, erityisesti toiminnan kehittäminen vie tällä hetkellä hurjasti aikaa. Olemme saaneet upean uuden esitteen, kiitos kuvaaja Kimmo Rauatmaa sekä Graafinen suunnittelu Arya. Esitteemme ovat jaossa erilaisissa tilaisuuksissa sekä nähtävillä nettisivuillamme. Lisäksi viemme mainoksia eri yhteistyökumppanien ilmoitustauluille.

Yhdistys tarjoaa kolmea "perustuotetta": sosiaalipedagoginen hevostoiminta, verstastoiminta sekä tukihenkilötoiminta. Nämä ovat ammatillisia palveluja, joita tehdään ammatti-ihmisten voimin ja työntekijä saa itselleen palkan tekemästään työstä.

Olemme pääseet kehittämään toimintamme myös hanketoiminnan kautta. Maalla on mukavaa-hanke on tänä vuonna tarjonnut Green care-pienryhmiä ala- ja yläkoululaisille. Toimintaa pyritään testaamaan ja tuotteistamaan hankkeen kautta. Rinnalla teemme paljon työtä, jotta saisimme toiminnan jatkumaan jatkossa yhdistyksen omana toimintana. Maalla on mukavaa-hankkeesta valmistuu myös kaksi sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutuksen projektityötä tämän vuoden loppupuolella. Ensi vuodelle on suunnitteilla eri-ikäisiin kohdistuvia hankkeita, aina rahoituksen selvittyä tiedotamme lisää!

Useina iltoina Ristinkantajien vapaaehtoiset toimijat kokoavat ryhmiä tai yksittäisiä lapsia sekä nuoria talliympäristöön tai luonnon helmaan. Ilman tärkeitä vapaaehtoisia emme tavoittaisi niin isoa joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia. Vapaaehtoisten vetämään toimintaan pyritään löytämään rahoitusta esim. tarvikemenoihin erilaisten hankkeiden kautta. Laskimme, että joka päivä tammikuusta toukokuuhun v. 2013 vapaaehtoisemme olivat tehneet keskimäärin kaksi tuntia vapaaehtoistyötä. Aika hyvin pieneltä, paikalliselta yhdistykseltä! Lisäksi alkuvuoden 2013 aikana vapaaehtoisilla ohjaajilla on ollut kuusi tukinuorta tuettavana.

Mahis-ryhmämme Kajaanin hevosharrastekeskuksella ratsastustunnilla. 

Talliyhteisöömme kuuluu sellainen 15 henkilöä, nuorin taitaa olla kuuden kuukauden ikäinen. Tällä porukalla olemme kokoontuneet viettämään mm. pikkujouluja sekä laiduntalkoita. Yhdessä olemme selvinneet mahdottomiltakin tuntuneista tehtävistä. Ja siellä yhteisen tekemisen lomassa olemme ideoineet jo uusia haasteita. Tästä hyvänä esimerkkinä miesten innostuminen yhdessä tekemään hevosille heinää!


Kaikki yhdessä pähkäilemässä hiihtoratsastusvaljastusta.

Tarvitaanko Pepin hevosen kesytykseen voimaa? Vastauksen saat ottamalla haasteen vastaan! 


Tämän vuoden uutena ideana on tarjoamamme virkitstystoiminta. Toimintaa ohjaa vapaaehtoiset ja tuotolla voimme rahoittaa perustoimintaamme. Sinulle, ryhmille, kaveriporukoille, polttariväelle, lapsiryhmille jne tarjoamme monenlaista ryhmäyttävää ja iloa tuottavaa toimintaa luonnossa sekä eläinten parissa. Mahdollista on opetella erilaisia uusia taitoja, esim. luokkivaljastus tai lännenratsastuksen alkeet. Miltäpä kuulostaisi "Pepin hevosen kesytys"? Kerää porukka ja tule kokemaan yhteisen tekemisen mahdollisuudet!


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lisää lempee ja enkeleitä

”Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa.
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
niin kuin enkelit tekee.
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin.
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.”

Jukka Pojan laulamista sanoista löytyy romanttinen sekä eroottinen näkökulma, näin kumppanille laulettaisiin. Kevät ja auringon valo saa hormonit hyrräämään ja ajatukset kohti lempeä. Moni nuoripari haaveilee perheestä ja odottaa vanhemmuutta. Monessa perheessä lapset ovat jo kasvaneet isoiksi ja elämässä alkaa jo uusi vaihe hiljenevässä kodissa. Tähän väliin tulevat perheet, joissa eletään juuri niitä ruuhkavuosia eri-ikäisten lasten täyttäessä elämän.

Työni on usein kuuntelua isoilla korvilla. Monen monta kertaa kuulen mukavia asioita, mutta kun tutummaksi tullaan, huomaan että monella lapsella ja nuorella on rankka elämänvaihe. Jokaisella on omat murheensa, mutta joidenkin lasten ja nuorten kohdalla tuntuu kohtuuttomalta millaisen taakan alla he kulkevat. Millaisista asioista he huolehtivat. Ja surullista on kuulla, ettei vanhemmille voi aina puhua. Vaikka nuorten suusta kuuluu monesti ”ei ne ymmärtäisi”, niin joskus se on totta. Tuntuu pahalta mikäli vanhemmat vähättelevät lastensa asioita, ajatuksia tai tunteita. Se, että saa olla luottamuksen arvoinen nuorelle, tuntuu hyvältä. Mutta samalla niin harmittaa. Välillä on niin voimaton olo.

Vanhempana oleminen ei varmasti ole helppoa tässä ajassa. Työn tai työn puutteen aiheuttama stressi, rahallisesti pärjääminen ja kiukuttelevat lapset saavat varmasti pinnan kiristymään. Oman ajan puute ja vähäinen aika parisuhteelle tai suhteen puuttuminen saa arjen tuntumaan haastavalta. Kun sitten pitäisi vielä kuulla lasten huolia ja elämää, ehtiä osallistumaan…

Minuutti, vartti tai viikonloppu perheen kesken voi auttaa myös jaksamaan arjessa. Osallistuminen lapsen harrastukseen yhdessä perheen kanssa voi avata yllättäviä tilanteita tutustua lapseen ja hänen kavereihinsa. Kuulemalla miten paljon lapsilla ja nuorilla on meille aikuisille sanottavaa, opimme paljon myös itsestämme ja tästä ajasta. Rohkaisen kaikkia aikuisia kuulemaan lasten ja nuoren mieltä painavia asioita suurella sydämellä ja isoilla korvilla. Ja erityisesti huolehtimaan kumppanin hyvinvoinnista, näin auttaa koko perhettä. Kannustan huomaamaan puolison hyvät puolet, muistelemaan miksi juuri häneen ihastuin!

Maailma tarvitsee lisää lempee. Ja enkeleitä.


(Hartauskirjoitus on julkaistu Sotkamo-lehdessä kirjoittajan toimiessa Sotkamon seurakunnassa nuorisotyönbohjaajana) 


Ristinkantajat ry tarjosi perheille yhteistä tekemistä Avoimissa ovissa elokuussa. Vuoden 2014 vahvana teemana yhdistyksen toiminnassa tulee olemaan:  "Perheet ja perheiden yhteinen tekeminen".  

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kohtele lähimmäistäsi kuin hevostasi

Pihan reunalla on talli ja toisella reunalla tarha. Tarhassa heiniään syö hevonen. Harjaan hevosen viimeisen päälle puhtaaksi. Kavioidenkin tulee olla puhtaat. Ennen suitsimista ja satulointia teen vielä tarkastuksen, eihän hevosen kupeessa näy pölyä. Kun hevonen on valmis ratsastusta varten, kuiskin sen korvaan mukavia sanoja, jotta ratsastuskerta menisi hyvin. Ratsastuksen jälkeen hoidan hevosen oikein hyvin, onhan se uurastanut minun kanssani. Kutkutan sopivasta kohdasta. Hevonen kiittää heiluttamalla ylähuultaan, nauttien. Teen kaikkeni hevosen eteen. Hoidan, ruokin ja siivoan tallin. Uhraan aikaa tunteja, jotta hevosen on hyvä olla. Lopuksi suljen tallin oven huolella.

Hevonen on riippuvainen ihmisestä ja ihmisen huolenpidosta. Hevonen on eläin. Mutta milloin ihminen huolehtisi lähimmäisestään, toisesta ihmisestä yhtä huolella? Miksi en auta mummoani hänen kotiaskareissaan? Miksi en tarjoudu lapsenvahdiksi ystäväni vauvalle? Miksi en halaa ystävääni ja kuiskaa hänen korvaansa mukavia sanoja? Liian usein pyörin oman napani ympärillä enkä jaksa kuunnella ystäväni murheita ja lohduttaa. Liian usein ummistan silmäni ja totean, että on helpompaa olla puuttumatta.
Raamatussa ei keskitytä kertomaan Jeesuksesta joka huolehti aasistaan. Tärkeämpää oli kirjoittaa, kuinka Jeesus keskittyi huolehtimaan lähimmäisistään ja opetti meidät tunnistamaan lähimmäisemme. Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta. Jeesuksen esimerkin mukaan jokainen ihminen on lähimmäisemme.

Lähimmäiseni ei välttämättä ole kiitollinen puuttumisestani hänen asioihin. Saatan kuulla jälkeenpäin ilkeitä sanoja toimistani. Lähimmäinen osaa myös torjua apuni. Silti minun tulisi olla lähimmäinen lähimmäisilleni. Antaa omastani, vaikka sitä olisi vähän. Antaa niin rahallista tukea kaukaisille avuntarvitsijoille kuin aikaa ja läsnäoloa kanssani eläville ihmisille.


Meidän täytyy huolehtia myös omasta jaksamisestamme. Uupunut auttaja ei jaksa auttaa lähimmäistään. Hevosen kanssa puuhailu antaa minulle voimia huolehtia ja välittää lähimmäisistäni. 

(Julkaistu Ylä-Karjala lehdessä kirjoittajan ollessa Valtimon seurakunnan nuorisotyönohjaaja.)


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Katse eteenpäin

Puheenjohtajan näkymä.

Niin, sellainen on Ristinkantajien lyhyt historia, mutta katse tulevaisuuteen.

Ajattelen, toivon ja unelmoin, että voisimme tarjota jollekulle toivoa, näkymiä, unelmia, kosketuspintaa, ystävyyttä, läheisyyttä, tukea ja turvaa.

Tahtoisin ettei yhdenkään meistä tarvitsisi pelätä ja vapista huomista yksin. On meitä täällä muitakin. Jos joku meiltä lähtiessään on hymyn kare huulillaan, jos joku sai idean huomiselle tai jos joku sai kipinän, olemme onnistuneet. Ennenkaikkea, jos joku luopuu sysimustista hankkeistaan, se on lottovoitteojen lottovoitto; ei sitä voi edes lottovoitolla mitata.

Ei aina tarvitse olla niin synkkää. Itselleni on jäänyt kesän yhtenä mainioimpana muistona se, kun sain heinäkuisena iltayönä kepittää heinää hyvän ystävän kanssa, tai se, kun iltamyöhällä purettiin porukalla hevosaitausta. Se on jotain sellaista mitä markkinatalous ei tarjoa ja mikä parasta, siitä ei tarvitse maksaa.

Yhteistyö on parasta työtä ja ruoka on sen paras palkka.

torstai 5. syyskuuta 2013

Mistä nimi Ristinkantajat?

Puheenjohtajan tervehdys!

Ristinkantajat-nimi pärskyy ja läikkyy aina, kun sen ilmoille kajauttaa.

Mutta minäpä kerron yhdistyksemme ja sen nimen historiaa; jospa se valottaisi mistä on kyse.

Kävelin viiden vuoden verran päihderiippuvaisen ja syrjäytyneen läheisen ihmisen rinnalla. Valvoin öitä, vietin iltoja, nukuin lattialla, valehtelin hänen puolestaan ummet ja lammet. Koitin keksiä, töitä, lohduttaa, käydä tansseissa, mökillä, laavulla yöpymässä mutta mikään näistä ei auttanut. Läheiseni päätyi ratkaisuun mistä ei ole paluuta ja mikä on niin kovin tuttu nuorille miehille täällä susirajalla.

Kaiken tämän jälkeen olin kovin surullinen ja epätoivoinen mutta, kun aika kului, sisuunnuin. Päätin perustaa yhdistyksen, minkä ajatuksena on se, että kenenkään ei tarvitsisi olla yksin. Jos jokaisella olisi joku, kukaan ei olisi yksin tai toisin sanottuna: toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi kaivaa roskiksia...ainakaan yksin.

Yhdistyksemme tarkoituksena on tarjota oikeaa tekemistä; työtä ihmisille joita meidän yhteiskuntamme ei enää tarvitse. Tallitöitä, puutöitä, lumitöitä; vaikka paskatöitä, kunhan ihminen saisi kokea olla tarpeellinen ja käyttää elämäänsä muuhunkin kuin homehtumiseen kunnan vuokrayksiössä.

Sain läheiseltä ihmiseltä perinnöksi muutaman hassun satalappusen. Osalla maksoin laskuja lopuilla ostin yritykselleni polttoleimasimen. Paras hänen jättämä perintö on se, kun katselen kauempaa porukkaa, joka on kokoontunut yhdistyksemme nimissä hyvän asian merkeissä, ystäväni muistoksi.

Niin ja se nimi, se melkein unohtui. Se tulee Jaakko Löytyn kappaleesta Ristinkantajat, mikä ottaa kantaa nyky-Suomen ongelmiin. Ystäväni piti niin kovasti tuosta laulusta.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Avoimet ovet

Juholankylällä tallin ympäristössä kokoonnuttiin reilun 70 henkilön voimin avoimiin oviin tutustumaan Green care -palveluihin ja osallistumaan toimintapäivään. Kaikenikäiset löysivät tekemistä: "Juholankylän Prinsessan mystinen katoaminen" -näytelmä oli menestys! Talutustemppurataan osallistuneet niin lapset kuin aikuiset riemuitsivat erilaisesta talutusratsastuksesta. Fionan, eli Peppi Pitkätossun hepan, kanssa sai käydä kuvauttamassa itsensä tai ihan vain silittelemässä. Keppihevoset jaksoivat ahkerasti liikuttaa lapsia, ja mehua sekä kahvia riitti kaikille! Ja ennen kaikkea, kaikki munkit meni! :) 

Green care -palveluista kuultiin mm. sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta, luontoretkistä sekä tarpeen mukaan räätälöitävästä virkistystoiminnasta esimerkiksi perheille, työyhteisöille tai vaikkapa luokkaretkiporukoille. Lisätietoa palveluista nettisivuiltamme.
 
Tapahtumapäivän kuvasi Arja Korhonen / Arya - Graafinen suunnittelu, kiitos Arjalle upeista kuvista!