lauantai 5. lokakuuta 2013

Mitä on sosiaalipedagoginen hevostoiminta?

Se sopii kaikenikäisille, tytöille ja pojille, naisille ja miehille. Se on talliyhteisön tasa-arvoisena jäsenenä toimimista ja hevosen hyvinvoinnista huolehtimista. Se on vuorovaikutusta eläinten ja ihmisten kanssa. Se antaa pieniä ja suuria elämyksiä, jotka kantavat arjessa. Se on toimintaa, jossa jokainen pääsee osallistumaan ja osaa.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan juurruttaminen Suomeen alkoi keväällä 2001, kun Suomen Ratsastajainliitto käynnisti "Ratsastuspedagogia ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä" -kehittämishankkeen. Hankkeen projektipäällikkö Kari Koistinen määritteli sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteeksi lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemisen hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa.

Talliyhteisö käsittää hevoset ja kaikki tallilla kävijät sekä ympäröivät sidosryhmät. Meidän tallimme yhteisö tarkoittaa kaikkia hevosten kanssa harrastavia lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan, meitä aikuisia ohjaajia ja hevosenomistajia, naapureita ja kyläyhteisön jäseniä, jotka auttavat tallin töissä sekä hevosia ja muita eläimiä. Hevostoimintamme sisältää kaikkia tallilla tehtäviä askareita: tallin siivoamista, hevosen hoitamista ja ruokkimista, vedenkantoa, laitumista ja tarhoista huolehtimista, varusteiden huoltoa, puomien maalausta ja niin edelleen. Hevostoiminta eroaa ratsastuskoulutoiminnasta siinä, että ratsastuksen oppiminen ei ole päämäärä. Hevosillamme voidaan myös ajaa, mennä agilityä, tehdä talutus- tai valjastusharjoituksia, käydä luontoretkillä, opettaa temppuja tai vaikka pitää kauneuskilpailut!

Sosiaalipedagoginen talliyhteisö on kasvatuksellinen yhteisö: aikuisten vahva läsnäolo ja ohjaus kasvattaa vastuullisuuteen ja luo turvallisuutta. Haluamme antaa tallillamme vastuuta lapsille ja nuorille, mutta niin että se sopii ikäkauteen ja kunkin edellytyksiin. Aikuiset vastaavat toiminnan turvallisuudesta, joskus tiukoinkin säännöin. Haluamme myös välittää esimerkillämme hyviä eläintenkäsittelytaitoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti