sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lisää lempee ja enkeleitä

”Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa.
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
niin kuin enkelit tekee.
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin.
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.”

Jukka Pojan laulamista sanoista löytyy romanttinen sekä eroottinen näkökulma, näin kumppanille laulettaisiin. Kevät ja auringon valo saa hormonit hyrräämään ja ajatukset kohti lempeä. Moni nuoripari haaveilee perheestä ja odottaa vanhemmuutta. Monessa perheessä lapset ovat jo kasvaneet isoiksi ja elämässä alkaa jo uusi vaihe hiljenevässä kodissa. Tähän väliin tulevat perheet, joissa eletään juuri niitä ruuhkavuosia eri-ikäisten lasten täyttäessä elämän.

Työni on usein kuuntelua isoilla korvilla. Monen monta kertaa kuulen mukavia asioita, mutta kun tutummaksi tullaan, huomaan että monella lapsella ja nuorella on rankka elämänvaihe. Jokaisella on omat murheensa, mutta joidenkin lasten ja nuorten kohdalla tuntuu kohtuuttomalta millaisen taakan alla he kulkevat. Millaisista asioista he huolehtivat. Ja surullista on kuulla, ettei vanhemmille voi aina puhua. Vaikka nuorten suusta kuuluu monesti ”ei ne ymmärtäisi”, niin joskus se on totta. Tuntuu pahalta mikäli vanhemmat vähättelevät lastensa asioita, ajatuksia tai tunteita. Se, että saa olla luottamuksen arvoinen nuorelle, tuntuu hyvältä. Mutta samalla niin harmittaa. Välillä on niin voimaton olo.

Vanhempana oleminen ei varmasti ole helppoa tässä ajassa. Työn tai työn puutteen aiheuttama stressi, rahallisesti pärjääminen ja kiukuttelevat lapset saavat varmasti pinnan kiristymään. Oman ajan puute ja vähäinen aika parisuhteelle tai suhteen puuttuminen saa arjen tuntumaan haastavalta. Kun sitten pitäisi vielä kuulla lasten huolia ja elämää, ehtiä osallistumaan…

Minuutti, vartti tai viikonloppu perheen kesken voi auttaa myös jaksamaan arjessa. Osallistuminen lapsen harrastukseen yhdessä perheen kanssa voi avata yllättäviä tilanteita tutustua lapseen ja hänen kavereihinsa. Kuulemalla miten paljon lapsilla ja nuorilla on meille aikuisille sanottavaa, opimme paljon myös itsestämme ja tästä ajasta. Rohkaisen kaikkia aikuisia kuulemaan lasten ja nuoren mieltä painavia asioita suurella sydämellä ja isoilla korvilla. Ja erityisesti huolehtimaan kumppanin hyvinvoinnista, näin auttaa koko perhettä. Kannustan huomaamaan puolison hyvät puolet, muistelemaan miksi juuri häneen ihastuin!

Maailma tarvitsee lisää lempee. Ja enkeleitä.


(Hartauskirjoitus on julkaistu Sotkamo-lehdessä kirjoittajan toimiessa Sotkamon seurakunnassa nuorisotyönbohjaajana) 


Ristinkantajat ry tarjosi perheille yhteistä tekemistä Avoimissa ovissa elokuussa. Vuoden 2014 vahvana teemana yhdistyksen toiminnassa tulee olemaan:  "Perheet ja perheiden yhteinen tekeminen".  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti