perjantai 25. huhtikuuta 2014

Talvi antoi paljon, keväällä on aika lähetä lentoon!

Kevät tulee yllättäen. Varsinkin tänä vuonna! Talven aikana on ehditty pimeydestä huolimatta nähdä ja kokea monenlaista uutta, saada ystäviä, oppia itsestä paljon erilaisia vahvuuksia ja huomata, että hevonen on ystävä. Erilaiset tapahtumat, ryhmät ja perheet ovat kokoontuneet tallillemme hakemaan hyvää oloa yhdessä. Jokaisella on ollut omat lähtökohdat ja tavoitteet. Tavoitteisiin on päästy, joskus jopa ylitetty ne monin verroin! Mahtavaa!

Keväällä pellolla voi vaikka rohkaistua ratsastamalla liinassa laukkaa!

Lupa ottaa rennosti.

Luotettava Ralle 21v. on mitä parhain työkaveri. 


Keväällä arki katkeaa, tulee kevään kiireet, koulujen loppuminen ja kesäloman odotus. Ryhmäläiset lähtevät omille teilleen, talliyhteisössä joku kasvaa jo toiminnasta ulos, joku toinen tulee tilalle, joku saa opiskelupaikan ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Luopuminen tuntuu haikealta, mutta on vain luotettava että tapaamme vielä. Että elämä kantaa!

Nyt levähdetään ja tavataan talkoiden merkeissä, syksyllä jatkamme säännöllisiä ryhmiä ja kokoontumisia. Kesällä on omat päivät ja tapahtumat, niihin keksitään parhaillaan uusia ideoita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti