Laskiaisena laukattiin

Laskiaissunnuntai. Maaliskuinen lumisade taustalla, perheitä, nuoria ja vanhoja käyskentelemässä tallin nurkalla. Onpas väkeä tänään! Joku uskaltaa jo laittaa laskettelusukset jalkaan, minä odotan rauhallisena pitkät narut perässäni hiihtäjää - kohta mennään laukkaa! Hiljempikin vauhti minulle kyllä sopii, ehdinpähän sivusilmällä katsella mitä hevoskaverini tarhassa hommailevat. Heinää näyttävät saavan, minullekin kyllä kelpaisi... Ai, ratsastajani kertoi että nyt mennään. Kuulin hiihtäjän sanovan että voidaan laukata, mutta ratsastajani varalta vielä tulkkaa viestin minulle (olisin kyllä tajunnut jo!). Siis hanaaaaaa! Huhhuh! Olipas kivaa päästellä pitkällä suoralla menemään!

Katsoppas, kaverinikin taisivat joutua töihin - tuolla liikutellaan kahta kirkkorekeä tallin edessä. Hehheh, siitäs saivat. Minulla sentään perässä vain narut ja hiihtäjä, suomenhevoset joutuvat kiskomaan painavaa rekeä, jonka kyytiin menee ainakin neljä ihmistä. Kylläpä kävi flaksi meikäläisellä... Taisi valinta johtua siitä, kun viimeksi reen edessä päätin näyttää hieman kouluratsastusliikkeitä ja ne eivät kuulemma sovi rekihevosen repertuaariin... Hui! Mikä se tuo on! Jaa, ne olivatkin lastenvaunut - niitä onkin useammat täällä liikenteessä. Ja lapset laskevat mäkeä ja laukkaavat tuolla kanssani kilpaa keppihevosten selässä. Tulisivat tänne seuraksi! Estettäkin ylittävät. Ja HUI! Mitä ne nuo ovat? Jaa, ne olivatkin tuttuja tyttöjä pukeutuneena ilveksen ja mörrimöykyn asuun. Supattavat, että menevät pitämään lapsille luontorataa. Aika oikean näköisiä ovat, täytyy sanoa!

Tuo poninlurjus pääsee kyllä liian vähällä. Sen tehtävä on tänään vain syödä heinää ja näyttää söpöltä. Sen tehtävän minä osaisin paljon paremmin: olenhan sentään suuri ja pilkullinen enkä pieni ja laikukas kuten poni! Olen ollut monta kertaa tapahtumissa poseeraamassa lasten kanssa ja pidän heistä. Nyt ratsastajani kertoo minulle, että hommani on tältä päivää hoidettu - hikihän tässä tulikin - ja kiittää minua hyvästä suorituksesta. No, ainahan minä osaan käyttäytyä (paitsi reen edessä viimeksi, väittää ratsastajani vastaan). Saan loimen selkääni ja pääsen tarhaan päiväheinille. Ai että ne maistuvatkin nyt. Etenkin kun saan katsella pellolla reen edessä ravaavia suomenhevosia - eivätpähän tule minua ajamaan pois heinäkasalta. No, vähän kyllä kuitenkin käyn tuossa aidalla poseeraamassa kameralle, hetkinen... Käskivät muistaa kertoa toimittajalle, että tämän päivän ovat suunnitellut ja toteuttanut nuorten We care -hankkeen ryhmä. Ymmärtääköhän se toimittaja hevosta...

Kuvia näytti ottavan monikin räpseestä päätellen. Nämä kuvat minulle lähetti Juho Lipponen:

Ja seuraavat kuvat minulle tupsahti Milja Heikkisen kamerasta: